Heinäkuu on alkanut mainiosti, jo kolme tahratonta päivää takana ja fiilis on hyvä. Ajoittain mielitekoja toki tullut mutta niistä on päästy kunnialla ohi. Selvästi se on vain päätös ja toteutus ja niiden takana pysyminen mikä tuottaa tulosta. Kaikilla on heikot kautensa ja minä juuri toivottavasti ohitin viimeisimmän ja jatko sujuisi näin paremmin. Kuka tietää mutta yritys on kova!
Jumi jatkuu mutta sain hierojalle ajan perjantaiksi, että näin ne asiat suttaantuu :) Huomenna alkaa vapaat wuhuu :)
-h-
keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
tiistai 2. heinäkuuta 2013
Sykevyö kiristyy!
Eilen alkoi sitten virallisesti loppukiri, tavoitteena on saada vielä 5-8 kg ennen elokuun loppua pois. Se on paljon, eikä anna siis paljon varaa lipsumisille. Lisäksi kun tiedän, että ennen elokuun loppua on pari viikonloppua, joina en pysty täysillä pysymään ruodussa, on loppu aika keskityttävä 110%. Olen luvannut itselleni, etten pety jos epäonnistun. Kun teen parhaani täysillä, niin se riittää!
Yksi työkaveri kyllä heitti, että viisi kiloa tippuu helposti kolmessa viikossa. Hän tosin jätti huomioimatta sen, että hän on n.120kg mies(saman mittainen kuin minä) ja minä taas 73 kg nainen, eli vain hieman erit lähtökohdat.. Sen vaikeampaahan tämä on, mitä vähemmän tuota painoa on :/ Ja mitä enempi on nainen :D
Reenejä varjostaa vähän se tosiasia, että lihakset ei edelleenkään tahdo palautua kunnolla. Ja, että en ole siltikään käynyt hierojalla, koska tiedän kuinka se sattuu :/ Tänään yritän tehdä siihenkin asiaan muutoksen. Kun viikon venyttelysessiot on vain hiukan helpottaneet oloa niin pakko kait se on soittella hierojalle aikaa! Voi miksi päästänkään itseni aina tähän kuntoon ? :O
Lupausten heinäkuu:
1. Käyn hierojalla ja keskityn myös lihashuoltoon.
2. En lipsu
3. Suunnittelen treenit ja ruokailut etukäteen
4.En lipsu vieläkään
5.En luovuta
6. Jos epäonnistun, yritän uudestaan
7. Kilpailen vain itseäni vastaan
8. Olen onnellinen onnistumisista
9. En vieläkään lipsu
10. Onnistun!
Tässä vielä reenisuunitelma seuraavalle 3vk.lle:
'
Yksi työkaveri kyllä heitti, että viisi kiloa tippuu helposti kolmessa viikossa. Hän tosin jätti huomioimatta sen, että hän on n.120kg mies(saman mittainen kuin minä) ja minä taas 73 kg nainen, eli vain hieman erit lähtökohdat.. Sen vaikeampaahan tämä on, mitä vähemmän tuota painoa on :/ Ja mitä enempi on nainen :D
Reenejä varjostaa vähän se tosiasia, että lihakset ei edelleenkään tahdo palautua kunnolla. Ja, että en ole siltikään käynyt hierojalla, koska tiedän kuinka se sattuu :/ Tänään yritän tehdä siihenkin asiaan muutoksen. Kun viikon venyttelysessiot on vain hiukan helpottaneet oloa niin pakko kait se on soittella hierojalle aikaa! Voi miksi päästänkään itseni aina tähän kuntoon ? :O
Lupausten heinäkuu:
1. Käyn hierojalla ja keskityn myös lihashuoltoon.
2. En lipsu
3. Suunnittelen treenit ja ruokailut etukäteen
4.En lipsu vieläkään
5.En luovuta
6. Jos epäonnistun, yritän uudestaan
7. Kilpailen vain itseäni vastaan
8. Olen onnellinen onnistumisista
9. En vieläkään lipsu
10. Onnistun!
Tässä vielä reenisuunitelma seuraavalle 3vk.lle:
'
Kuukausi on sinänsä alkanut hyvin, tein eilen parhaan reenin pitkään aikaan (ehkä siitä venyttelystä on ollut hiukkasen apua) ja pysyin 100% ruodussa, en siis edes vaihtanut ruokailujen järjestystä. Tänään jatkettu samalla linjalla: tein hyvän ekstra vatsareenin Melissa Benderin opastuksella( Treeniin pääset TÄSTÄ) ja perään kävin 35min intervallijuoksutreenin. Nam kun maistuu hiki suussa :D
Vaikka kuinka on kesä ni tulkaa ihmeessä mukaan loppukesän kiristely haasteeseen! Ikinä ei ole liian myöhäistä aloittaa! Antoisaa heinäkuuta kaikille!
-H-
torstai 13. kesäkuuta 2013
Virkeiden ajatusten tuuli ajolla.
Olen ollut viime ajat aika tuuli ajolla, töissä on ollut kiirettä(olen tehnyt viimeisein kolmen viikon aikana aika monta 16tunnin työvuoroa. Onneksi ensi yön jälkeen pitäsi olla muutama päivä vapaata! Työputken takia reenit on kärsinyt lähinnä väsymyksen takia, nukahdin yksipäivä vatsalihas sarjojen välissä!
Motivaatio on taas kärsinyt siitä, että minulla ei ole oikeen ollut päämäärää, vaan eteen päin on menty enemmän *laihdutellaan nyt pikkasen tässä*-asenteella. Olen haaveillut jo pitkään jonkin sortin kehonrakennus kisoista, mutta pitkään asiaa puntaroituani, en ole valmis riskeeraamaan terveyttäni. Olen lukenut monia tarinoita oikeasta elämästä, jossa nuoret naiset diettaavat kisoihin ja vievät kroppansa niin äärirajoille, että tuloksena kilpirauhasen vajaatoiminnan *laukeaa* . Koska minun kilpirauhas arvot ovat jo valmiiksi huonot ja minulla on kilpirauhasen vajaatoimintaan perinnöllisesti taipuvaisuutta, en halua ottaa riskiä, että sairastuisin.
Tästä syystä reenaamisella ei ole ollut päämäärää vaan se on ollut vaan laihduttamisen tukena. Kilpailu vietti on kuitenkin kytenyt jo jonkin aikaa ja olen miettinyt mikä olisi sopiva laji. Tykkään suunnistaa ja olen siinä hyväkin mutta juoksemisesta en tykkää, eikä ruumistani siihen ole liioin suunniteltukkaan. Olen lyhyt ja kerään hyvin niin lihas kuin rasvamassaakin toisin kuin ne gasellit jotka juoksentelevat metsässä ohitseni. Rakastan salilla käyntiä, vihaan lenkeilyä.
Juttelin tästä erään tutun kanssa, joka on itse reenannut penkkikisoihin ja hän ehdotti, että kokeilisin reenata sellaisiin. Hän lupasi auttaa mikäli kiinnostaa. Asia on harkinnassa ja pysyy siellä nyt toistaiseksi ainakin elokuun loppuun asti. Se voisi olla se päämäärä josta saisin mielenkiintoa lisää. Ensin minun täytyy kuitenkin tunkea itseni hääpukuun, jonne haluaisin kuitenkin sujahtaa vielä hieman kevyempänä :) Tänään paino:
Motivaatio on taas kärsinyt siitä, että minulla ei ole oikeen ollut päämäärää, vaan eteen päin on menty enemmän *laihdutellaan nyt pikkasen tässä*-asenteella. Olen haaveillut jo pitkään jonkin sortin kehonrakennus kisoista, mutta pitkään asiaa puntaroituani, en ole valmis riskeeraamaan terveyttäni. Olen lukenut monia tarinoita oikeasta elämästä, jossa nuoret naiset diettaavat kisoihin ja vievät kroppansa niin äärirajoille, että tuloksena kilpirauhasen vajaatoiminnan *laukeaa* . Koska minun kilpirauhas arvot ovat jo valmiiksi huonot ja minulla on kilpirauhasen vajaatoimintaan perinnöllisesti taipuvaisuutta, en halua ottaa riskiä, että sairastuisin.
Tästä syystä reenaamisella ei ole ollut päämäärää vaan se on ollut vaan laihduttamisen tukena. Kilpailu vietti on kuitenkin kytenyt jo jonkin aikaa ja olen miettinyt mikä olisi sopiva laji. Tykkään suunnistaa ja olen siinä hyväkin mutta juoksemisesta en tykkää, eikä ruumistani siihen ole liioin suunniteltukkaan. Olen lyhyt ja kerään hyvin niin lihas kuin rasvamassaakin toisin kuin ne gasellit jotka juoksentelevat metsässä ohitseni. Rakastan salilla käyntiä, vihaan lenkeilyä.
Juttelin tästä erään tutun kanssa, joka on itse reenannut penkkikisoihin ja hän ehdotti, että kokeilisin reenata sellaisiin. Hän lupasi auttaa mikäli kiinnostaa. Asia on harkinnassa ja pysyy siellä nyt toistaiseksi ainakin elokuun loppuun asti. Se voisi olla se päämäärä josta saisin mielenkiintoa lisää. Ensin minun täytyy kuitenkin tunkea itseni hääpukuun, jonne haluaisin kuitenkin sujahtaa vielä hieman kevyempänä :) Tänään paino:
torstai 6. kesäkuuta 2013
Säälikää minua!
Olen miettinyt miksi olen niin alakuloinen ja väsähtänyt vaikka kaiken pitäisi olla enemmän kuin hyvin, on töitä, tulostakin on saatu aikaa, järjestän häitä, minulla on ihana mies mutta silti tuntuu että jotain puuttuu. Tänään ajattelin, että se joku olen minä. Käyn läpi identiteetti kriisiä, kuka minä olen, kuka ja mitä minä haluan olla?
Aloitetaan helpoimmasta aiheesta, sukunimi. Ennen pidin itsestään selvänä, että aviopareilla täytyy olla sama sukunimi, miten muuten kukaan tietää ovatko he naimisissa ja mitä hyötyä on mennä naimisiin jos ei vaihda sukunimeä. Sehän vähän niinkuin ei menisi naimisiin ollenkaan ja ennen kaikkea täytyyhän äideillä ja isillä olla sama sukunimi kun kaikkillahan aina niin on ollut. No nykyäänhän ei enää näin ole ja nyt kun asiaa on pitänyt miettiä, päätös nimen muuttamisesta on koko ajan vaikeampi ja vaikeampi. Kuka minä olen jos minä en ole minä? Toisaalta haluaisin ottaa mieheni sukunimen ainakin siinä tapauksessa, että joskus saisimme lapsia mutta juuri nyt se tuntuu liian suurelta ja pelottavalta asialta. Asia joka on ollut minua jo 25 vuotta pitäisi antaa pois, pystynkö siihen? En tiedä.
Sitten hieman hankalampi asia nimittäin tämä painon pudotus. Nyt on taas jonkin aikaa paino junnannut paikallaan ja vaikka tähän mennessä olen tehnyt jo paljon, tuntuu olo epäonnistuneelta. Ehkä tämä on pitkän laihutuksen aiheuttamaa kisaväsymystä mutta vaikka halu onnistua on kova, usko itseen on liian pieni. Olen aina epäonnistunut kaikessa, miksen siis tässäkin? Peilistä katsoo edelleen surullinen lihava tyttö, jos se en ole minä niin kuka se on?
Sitten kaikkein vaikein asia, työ. Olen aina määritänyt onnistumiseni ja itseni työn kautta. Se kuinka hyvin onnistun työssäni merkitsee minulle sitä kuinka hyvin onnisun elämässä yleensä. Pitkä työttömyys vei minulta siis onnistumisen tunteen ja kun vielä työllistyäkseni jouduin vaihtamaan alaa, pois siitä työstä, jossa koen olevani hyvä ja josta pidän ja jossa halusin kehittyä. koen epäonnistuneeni täydellisesti. Uudessa työssä plussaa on mukavat nuoret työkaverit. Mutta toki kuka tahansa ymmärtää, kun tuntipalkasta viedään puolet pois ja sen eteen, että saat samat kuukausi ansiot joudut tekemään puolet enempi tunteja, niin pahaltahan se tuntuu. Lisäksi kun hyvät etenemis mahdollisuudet korvataan olemattomilla etenemismahdollisuuksilla niin kyllähän se harmittaa! Olen epäonnistunut, kuka minä olen? Halusin olla vakaan ammattitaidon omaava rakennusinsinööri, halusin luottaa omaan ammatti taitoon, mutta kuka minä nyt olen? Harjoittelija, ikuinen kesätyöntekijä, epäonnistuja?
Onnistuakseni minun pitäisi taas löytää itseni, tietää kuka minä olen ja tukea sen ihmisen joka minä olen vahvoja puolia. Mistä minä löydän minut? Olenko ikinä tarpeeksi hyvä itselleni?
Aloitetaan helpoimmasta aiheesta, sukunimi. Ennen pidin itsestään selvänä, että aviopareilla täytyy olla sama sukunimi, miten muuten kukaan tietää ovatko he naimisissa ja mitä hyötyä on mennä naimisiin jos ei vaihda sukunimeä. Sehän vähän niinkuin ei menisi naimisiin ollenkaan ja ennen kaikkea täytyyhän äideillä ja isillä olla sama sukunimi kun kaikkillahan aina niin on ollut. No nykyäänhän ei enää näin ole ja nyt kun asiaa on pitänyt miettiä, päätös nimen muuttamisesta on koko ajan vaikeampi ja vaikeampi. Kuka minä olen jos minä en ole minä? Toisaalta haluaisin ottaa mieheni sukunimen ainakin siinä tapauksessa, että joskus saisimme lapsia mutta juuri nyt se tuntuu liian suurelta ja pelottavalta asialta. Asia joka on ollut minua jo 25 vuotta pitäisi antaa pois, pystynkö siihen? En tiedä.
Sitten hieman hankalampi asia nimittäin tämä painon pudotus. Nyt on taas jonkin aikaa paino junnannut paikallaan ja vaikka tähän mennessä olen tehnyt jo paljon, tuntuu olo epäonnistuneelta. Ehkä tämä on pitkän laihutuksen aiheuttamaa kisaväsymystä mutta vaikka halu onnistua on kova, usko itseen on liian pieni. Olen aina epäonnistunut kaikessa, miksen siis tässäkin? Peilistä katsoo edelleen surullinen lihava tyttö, jos se en ole minä niin kuka se on?
Sitten kaikkein vaikein asia, työ. Olen aina määritänyt onnistumiseni ja itseni työn kautta. Se kuinka hyvin onnistun työssäni merkitsee minulle sitä kuinka hyvin onnisun elämässä yleensä. Pitkä työttömyys vei minulta siis onnistumisen tunteen ja kun vielä työllistyäkseni jouduin vaihtamaan alaa, pois siitä työstä, jossa koen olevani hyvä ja josta pidän ja jossa halusin kehittyä. koen epäonnistuneeni täydellisesti. Uudessa työssä plussaa on mukavat nuoret työkaverit. Mutta toki kuka tahansa ymmärtää, kun tuntipalkasta viedään puolet pois ja sen eteen, että saat samat kuukausi ansiot joudut tekemään puolet enempi tunteja, niin pahaltahan se tuntuu. Lisäksi kun hyvät etenemis mahdollisuudet korvataan olemattomilla etenemismahdollisuuksilla niin kyllähän se harmittaa! Olen epäonnistunut, kuka minä olen? Halusin olla vakaan ammattitaidon omaava rakennusinsinööri, halusin luottaa omaan ammatti taitoon, mutta kuka minä nyt olen? Harjoittelija, ikuinen kesätyöntekijä, epäonnistuja?
Onnistuakseni minun pitäisi taas löytää itseni, tietää kuka minä olen ja tukea sen ihmisen joka minä olen vahvoja puolia. Mistä minä löydän minut? Olenko ikinä tarpeeksi hyvä itselleni?
tiistai 28. toukokuuta 2013
vertailun vuoksi..
Siinäpä pitkästä aikaa vertailu kuvaa..Ekalla ja vikalla kuvalla välissä noin 1v 3kk.
Nyt lenkeilee ja reenailee :) Kivaa kevättä!
-h-
sunnuntai 19. toukokuuta 2013
Masu on pipi!
Hohoijaa..nyt on pari viime viikkoa kyllä menny miten on menny. Tuntuu et maha on koko ajan taas joko sekasin tai tukossa ja kumpikaan olo ei tunnu kivalle. Tuntuu myös, että nyt ku pitäs ottaa loppu kiri niin kisaväsymys iskee ja masennus projektin jumahtamisesta painaa päälle. Reenit on menny huippu hyvin ja liikkunut olen enempi kuin aikoihin mut jotenki tuntuu, et tulosta ei tuu. En tiä johtuuko siitä, että oma silmä on tottunu näkyyn siinä määrin, että valehtelee vai mikä on. Syitähän voi olla monia, liikaa suolaa?, liian jumissa?, lähempänä tavoitetta ja vähemmän pudotettavaa? en tiiä mutta joka tapauksessa nyt on vaikeampaa kuin koskaan :( En halua luovuttaa enkä epäonnistua mutta nyt kyllä tuntuu tosi epätoivoselta ja onnistumis mahdollisuudet pieniltä :/ Toivotaan, että alkaa helpottaa ja pian!
sunnuntai 12. toukokuuta 2013
jumi 3.0
Tällä viikolla olen taas tehnyt kaikki treenit täysiä ja hampaat irvessä. Sali vaihtui työpaikan myötä ja aerobinen lisääntyi 20km päivittäisellä työpaikkapyöräilyllä, Hyvä näin. Ruokailu sen sijaan on ollut hiusten halkomista kun joutuu taas miettimään pitkälti etukäteen ruokailuja kun päivä ei enää kulukkaan sohvalla maaten :O
Ennen häitä olisi vielä puoli kiloa viikossa tiputettavaa, että voisin sanoa olevani tyytyväinen. Tiedossa siis kovaa reeniä koko kesä piste com!
Ennen häitä olisi vielä puoli kiloa viikossa tiputettavaa, että voisin sanoa olevani tyytyväinen. Tiedossa siis kovaa reeniä koko kesä piste com!
CAN YOU SEE MY shoulder?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)