Tänään on ollut oikea ilon päivä! Ensin pikku ilo:
Lähes käyttämättömäksi jääneet housut mahtuivat jalkaa! |
Enää ei tietoakkaan jenkkakahvoista! |
Sitten iso ilo:
Lempi mekkoni päällä taas!!!!! |
Minulla on tässä nyt siis ollut vaatekaapin siivous operaatio käynnissä. En kovinkaan optimistisena päätin kokeilla housuja, joita olen käyttänyt jota kuinkin kerran, koska niistä jäi aivan kamalat jenkkakahvat ja vaikka housut on tarkoitettu olemaan boyfriend tyyliset, kiristivät ne jalassa joka puolelta. No enään eivät kiristä! Ihanaa! Kermana kakun päälle, lempi mekkoni mahtui päälle taas! Tuo mekko oli syy siihen miksi alunperin aloitin tämän projektin ja mikä sai minut tajuamaan kuinka iso oikeasti olen!
Tuo mekko oli minulla mukana Koreassa mutten ollut sovittanut sitä hetkeen. Eräänä iltana kun olimme menossa syömään ulos aloin laittamaan sitä päälle mutten saanut sitä vedettyä edes rintamuksen yli! Ihmettelin aluksi mitä mekolle on tapahtunut, mutta valokuvia katsellessani se olinkin minä jolle oli tapahtunut jotain eikä mekko. Olen sitä aina aika ajoin kokeillut. Viimeksikin se meni juuri ja juuri päälle mutta vetoketju jäi irvokkaasti auki ja jouduin pyytämään isännältä apua riisumiseen, koska en itse kyennyt liikuttamaan käsiä, niin pieni se oli! Nyt se on päällä eikä ollut mitään ongelmaa! ME SO HAPPY!
Aivan huikean ihanaa viikonloppua kaikille!
-H-