Viikonlopun juhlat on nyt juhlittu ja olo on sen mukainen. Väsy on kova, kuten minulla aina juhlien jälkeen. Väsy ei kuitenkaan johdu runsaasta alkoholin käytöstä, kuten joillakin, vaan ihan vaan päiväunien puutteesta. Vieraita kävi sopivasti ja tunnelma oli leppoinen, valitettavasti vaan ilma ei suosinut tällä kertaa valmistujaa :/ Lahjaksi sain kaikkea ihanaa kuten muumiasetin, hieromasauvan ja pappani oli ihan itse askarrellut ilonpilleri- ja harmistuksentippapullot. Voin kertoa, että minulla on mailman paras isoisä :) Lisäksi sain elämäni ensimmäisen kalevalakorun, ihanan talonsydämmen, josta olen jo pitkään haaveillut <3 Kiitos kaikille vieraille, olette ihania <3
Pahoittelen surkeaa kuvan laatua, kännykkäkamerat ei ole tarkoitettu valokuvaukseen mutta järkkärin kuvat vaatisivat pienennystä ja tässä asiassa olen hyvin laiska :D
Tunnustan seuraavaksi jotain kamalaa. Olen laihduttanut 12 vuotta putkeen (johon mahtuu yhteensä ehkä kaksi vuotta, jolloin en ole ollut millään kuurilla tai tarkkaillut ruokavaliota). Tämä ei kuulosta edes omaan korvaan järkevältä saatika terveelliseltä. Nyt tässä viimeisen puoli vuotta olenkin sitten opetellut ulos ajatusmallista *minun pitää laihduttaa* ja vaihtanut sen ajatteluun *minun tulee hyväksyä itseni, rakastaa itseäni, jotta voin kehittyä haluamaani suuntaan*.
En väitä, että joku muu henkilö olisi lihomiseni taustalla, mutta kun mietin tämän ajatus mallin syntymistä, niin on se minuun iskostunut jo aika varhaisessa vaiheessa. P
ainosta on minulle huomauteltu ala-asteen kolmannesta luokasta asti(terveydenhoitajat, myöhemmin koulussa vanhemmat tytöt ja nyt aikuisiässä tuntematon on tullut onnittelemaan raskaudesta) tämä kaikki on saanut oman minä kuvani vääristymään niin, että vaikka painoni on ollut normaalin keskivaiheilla(painoindeksi 21) olen nähnyt peilistä aina isokokoisen tytön( Luojan kiitos en sentään pieni kokoista poikaa, sillon jo saisin miettiä omaa mielenterveyttäni :D). Tällaisesta ajatuksesta on vaikea opetella eroon mutta se on mahdollista! Enään en hetkahda muiden kommenteista suuntaan tai toiseen vaan tiedän milloin minun on hyvä olla ja se on tärkeintä. Olen tosin miettinyt paljon sitä, voinko koskaan olla itseni täysin tyytyväinen?
Laihduttamisen historiasta voin kertoa sen verran, että olen kokeillut lähes kaikkea. Kaalikeittokuuri, easy diet, eri laiset ruokavaliot (karppaus/atkins, minulle suunniteltu ruokavalio, gfg, lite,…) ja mikään niistä ei ole ollut minulle sopiva *lopullinen* ratkaisu. Kaikki toimivat hetken ja sitten painon putoaminen lakkaa. Parhaiten kuitenkin toimi gfg, mutta siinä minulle suurin kompastus kivi on ruuan punnitseminen.
Lisä ongelmansa on tuonut mukaan ongelma vatsa, joka oli melkein kaksi vuotta putkeen sekaisin. Nyt olenkin sitten päätynyt rakentamaan oman ruokavalioni gfg-ruokavalion pohjalta itselleni sopivaksi, huomioiden sen mikä mahalleni passaa ja aika perus ruokaahan tuo on. Vähän niin kuin sovellettuna gfg-, VHH ja kivikautistaruokavaliota. Gfg.stä olen ottanut ruokamäärät opikseni(en punnitse mutta seuraan raakapainoja lihassa ja esim. aamupalat mittaan desinmitalla.) Rajoitan hiilareiden saantia ja pyrin painottamaan hiilarit alkupäivään ja vähentämään loppua kohti, näin vatsani toimii parhaiten. Mikäli treeni menee myöhään, huolehdin sen jälkeen tarpeellisista hiilareista. Ja kivikautisesta ruokavaliosta sen verran, että koitan syödä mahdollisimman käsittelemätöntä, tuoretta ja säilöntäaineetonta ruokaa. Olen huomannut myös, että runsas rasvamäärä ruuassa saa vatsani menemään sekaisin. Silti huolehdin hyvien rasvojen saannista, mutta katson rasvan laatua (esim. pekoni saa vatsani täytymään perhosista, enkä nyt puhu jännitysperhosista :D) Tällä hetkellä olen napostelua vaille tyytyväinen ruokavaliooni, vatsantoimintaan sekä muuhun oloon ja uskonkin että pienellä määrien hienosäädöllä lähtee painokin laskuun. Ja vaikka viikonloppu ei nyt mennytkään niinkuin olin suunnitellut, enkä halua edes miettiä mitä kurkusta on mennyt alas en anna sen lannistaa vaan lähden nyt nokka pystyssä kohti uutta viikkoa ja uusia onnistumisia.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! Nyt ansaituille yöunille :)